Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Retkikassalle on valittu ensimmäinen toimikunta. Kassan toimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Tiia Mononen, kirjanpitäjäksi Heidi Pirhonen, varainkeruupäälliköksi Hanna Mäkinen, tuotevastaavaksi Eini Nurminen ja toimikunnan jäseneksi Ville Karvonen. Toimikunta aloittaa Retkikassan toiminnan suunnittelun foorumissa.
Foorumiin on avattu myös kaikille jäsenille avoin keskusteluosio Retkikassa, jossa jäsenet voivat osallistua kassan varainkeruun ja retkien suunnitteluun.
Retkikassan tavoitteena on mahdollistaa Hopeanuoli-fanien erilaiset rahaa vaativat seuramatkat Suomessa ja ulkomailla. Tavoitteena on saada mukaan nekin fanit, joiden taloudellinen tilanne ei välttämättä sallisi muuten reissaamista.
Vuonna 2018 retkikassan jäseneksi pääsee liittymällä yhdistyksen Hopeajäseneksi tai Kultajäseneksi. Retkikassaan liittymisestä vuoden 2017 puolella tulee lisätietoa piakkoin!