- Tietoja
Tähdenlento 6 postitettiin kaikille 2017 jäsenmaksun maksaneille reilu viikko sitten, joten hitaimminkin edenneiden lähetysten pitäisi olla jo perillä.
Mikäli olet maksanut 2017 jäsenmaksun, muttet saanut lehteä, otathan yhteyttä yhdistyksen puheenjohtaja Hanna Mäkiseen sähköpostilla affaokami(at)hotmail.com niin hoidetaan asia kuntoon! Mainitsethan sähköpostissa nimesi ja nykyisen postiosoitteesi.
Voit ottaa yhteyttä myös, mikäli haluaisit jatkaa jäsenenä, muttet saanut jäsenmaksuohjeita tai jos haluat esimerkiksi varmistaa, mikä on jäsenmaksusi tila.
- Tietoja
Yhdistys etsii riveihinsä uusia graafikoita. Tehtäviin kuuluu yhdistyksen esitteiden päivittämistä, somemainosten suunnittelua sekä kaksi kertaa vuodessa ilmestyvän Tähdenlento-nimisen jäsenlehden taittoa. Hommaan voidaan ottaa useampi ihminen kiinnostuksen ja osaamisen mukaan.
Pesti on erinomainen graafisen alan opiskelijalle, ja töistä voidaan koittaa neuvotella koulujen kanssa hyväksiluettavia opintokokonaisuuksia tai lopputyöaiheita.
Toiveena olisi, että ainakin taittohommista vastaavalla henkilöllä olisi mahdollisuus käyttää Adoben ohjelmia.
Tähän ketjuun voi ilmoittautua, mikäli graafikon pesti kiinnostaa.
Jos et kuulu yhdistykseen, mutta haluaisit silti toimia graafikkona yhdistykselle, ota yhteyttä: puheenjohtaja[at]hopeanuolifanit.fi
- Tietoja
Suomen Hopeanuoli-fanit ry on Traconissa 8.-10.9.2017. Yhdistyksen pöytä löytyy 2. kerroksesta yhdistyspöytien luota.
Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n pöydällä voi muun muassa pyöräyttää onnenpyörää ja ostaa yhdistyksen kannatustuotteita, kuten heijastimia, pinssejä ja keräilykortteja. Tähdenlento-jäsenlehden vastikään ilmestynynyt 6. numero on myös myynnissä tapahtumassa, samoin kuin lehden aiemmin ilmestyneet numerot.
Yhdistyksen pöydältä voi myös ostaa lippuja Gingaconiin.
- Tietoja
Traconissa voi lauantaina osallistua Hopeanuoli-pöytäroolipeliin.
Pelin kartta ja siinä käytettävät kortit, sekä säännöt ja ohjeet tulevat tapahtuman jälkeen jakoon yhdistyksen sivuille!
Alla ohjelman tiedot:
Lauantai 17:00
Hopeanuoli-roolipeli
- Sopraano
- klo 17:00–21:00
- Hanna "Raezla" Mäkinen
Loikkaa taistelevien koirasotureiden maailmaan ja ota osaa taisteluun Koirien Paratiisin herruudesta! Pelissä voit valita itsellesi hahmoksi yhden tai useamman suosikkisi Gingan maailmasta, niin Ohun sankareiden kuin heidän vihollistensakin joukoista! Tarinallinen kokonaisuus määräytyy sen mukaan, mitä hahmoja pelaajat itse valitsevat mukaan peliin.
- Tietoja
Arvoisa Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsen!
Tällä kutsulla haluan toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi syyskokoukseen, joka järjestetään Tampereen Multisillassa “Tracon-viikonlopun” perjantaina eli 8.9.2017 klo 17 - 21 osoitteessa Multisillankatu 9.
Sijainti: (ks. liitetiedosto)
Saapumisohjeet:
Autolla: käänny Lempääläntieltä Multisillankadulle ja aja aivan sen päähän, jossa saat auton taskuparkkiin. Kokoustila sijaitsee takimmaisen talon päädyssä olevassa kerhotilassa.
Julkisilla: Paikalle pääsee Tampereen Keskustorilta busseilla 26 ja 35, linja-autoasemalta 52, Koskipuistosta 50A ja 50B -bussilinjoilla. Jää bussista Multisillankadun pysäkillä.
Lisäapua paikalle pääsyyn: reittiopas.tampere.fi/
Olethan ajoissa paikalla ja varauduthan siihen, että kokous saattaa venyä.
Käsiteltävänä on monia tärkeitä asioita, kuten vuonna 2018 järjestettävän Gingaconin conitean valitseminen, sekä ensi vuoden jäsenmaksuista päättäminen. Palaamme myös hieman ylimääräisessä yhdistyskokouksessa käsiteltyyn sääntöuudistukseen. Myös muutoksia hallituksen vastuutehtäviin on luvassa. Tarkemmin tämä kaikki selviää tämän kirjeen mukana tulevasta kokouksen esityslistasta.
Mikäli Sinä arvoisa jäsen toivot jotain asiaa syyskokouksessa käsiteltäväksi, pyydämme ilmoittamaan asiasta yhdistyksen foorumissa syyskokousta koskevassa keskusteluketjussa tai sähköpostilla Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Tällä tavoin voit myös ilmoittautua asettuvasi ehdolle Gingaconiteaan, mikäli et pääse itse paikalle kokoukseen. Kirjalliset ilmoitukset tulee lähettää 6.9. klo 23:59 mennessä - tämän jälkeen tulleita ei voida ottaa huomioon kokouksessa.
Mukavaa syksyä!
Hanna Mäkinen
Puheenjohtaja
Esityslista syyskokous 2017
Aika: 8.9.2017 klo 17 - 21
Paikka: Multisillankatu 9, Tampere
1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. Keskustelu aktiivisuuspisteistä, miten systeemi toiminut, mitä asioita halutaan muuttaa
- Pisteen saamisen helpottaminen ja pisteiden kokonaismäärän suurentaminen?
- Prosenttiosuus pisteistä? (esim. 50%:lla puolet alennussummasta)
- Pisteiden saamisen perusteet, lisättävää?
6. Retkikassa ja aktiivisuuspisteet, aiemmin lukkoon lyötyjen jäsenyystyyppien muuttaminen niin, että myös retkikassan jäsen voi saada alennuksen aktiivisuuspisteillä.
7. Päätetään tulevan vuoden jäsenmaksut kaikille jäsentyypeille,
sekä aktiivisuuspisteiden määrät aktiivijäsentyypeille
Alustava esitys:
Jäsen: 15 euroa
Aktiivijäsen: 10 euroa
Tukijäsen: 30 euroa
Tähtijäsen: 20 euroa (aktiivinen tukijäsen)
Retkijäsen: 25 euroa (retkikassaan kuuluva jäsen)
Pronssijäsen: 20 euroa (retkikassaan kuuluva aktiivijäsen)
Hopeajäsen: 40 euroa (retkikassaan kuuluva tukijäsen)
Kultajäsen: 30 euroa (retkikassaan kuuluva aktiivinen tukijäsen)
Perhejäsen: 5e (vuosimaksu)
Lemmikkijäsen: 5e (liittymismaksu, voimassa omistajan jäsenyyden ajan)
8. Seuraavan vuoden Gingaconitean muodostaminen
Valitaan pääjärjestäjä, ohjelmavastaava, työvoimavastaava, greenroomvastaava, sponsorivastaava,
tiedotusvastaava, internetvastaava, markkinointivastaava, turvallisuusvastaava, tallennusvastaava,
cosplayvastaava, taidekujavastaava, talousvastaava ja graafikko,
tarpeen mukaan myös apulaispääjärjestäjä ja tiimejä eri tehtäväkokonaisuuksien tueksi.
9. Vahvistetaan muutokset hallituksen vastuutehtävissä
Uuden varapuheenjohtajan valitseminen. Uuden taloudenhoitajan ja varataloudenhoitajan valitseminen.
10. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut ja kokouksessa esille nousseet asiat
Varallisuus, jäsenmäärä, sääntöuudistus, Gingacon, Tähdenlento, Retkikassa, Keräilykortit,
Projektien toteutus tulevaisuudessa
Uuden graafikon valinta
11. Kokouksen päättäminen