Yhdistys oli esillä ensikertaa viime viikonloppuna 5.-6.5.2012 Tampere kupliissa. Yhdistyksen pöydästä jaettiin esitteitä ja koottiin Hopeanuoli-arpajaisilla varoja yhdistykselle. Arpajaisten tuotto oli 169 euroa. Yhdistyksen aktiivit pitivät myös Hopeanuoli-paneelin, jossa esiteltiin yhdistystä. Paneeli keräsi Höyrykonemuseon täyteen katsojia. Sunnuntaina yhdistys järjesti myös koiran elävästä mallista -piirtotilaisuuden, josta tuli kiitosta yleistöltä.
Perjantaina 4.5 pidettiin yhdistyksen kokous, jossa päätettiin mm. seuraavaa:
- Sandra Järvinen jäsenlehden päätoimittajaksi.
- Toni Itäluomasta yhdistyksen virallinen valokuvaaja.
- Jäsenlehti käyttää vain itse piirrettyjä kuvia.
- Yhdistys järjestää Animeconissa ohjelmaa.
- Yhdistys järjestää Traconissa ohjelmaa.
- Olemme esillä Löytökoiralauantaissa.
- Kodittomien Koirien Ystävät ry on Suomen Hopeanuoli-fanit (ry):n virallinen avustuskohde 2012-2013
- Tehtiin linjaus, että yhdistyksen varoja saa käyttää ainoastaan kaikille jäsenille avoimiin juttuihin. Erikoisjuttuja varten voidaan tehdä erillisiä keräyksiä.
- Osoitetietojen vaihtumisesta jäsenen on itse ilmoitettava yhdistyksen sihteerille.
Lisäksi 2 hallituksen jäsentä (Hanna Mäkinen, Elina Pätsi) tarkistivat yhdistyksen välaikaisen tilin tiliotteet ajalta 1.2-31.3 ja antoivat hyväksyntänsä tilitapahtumille.
Seuraava yhdistyskokous on Animeconin yhteydessä Kuopiossa. Sitä ennen pyritään pitämään ainakin yksi hallituksen kokous, jonka avoimuus muille jäsenille on tällä hetkellä mietinnän alla.