Suomen Hopeanuoli-fanit ry kerää allekirjoituksia adressiin, jonka tarkoitus on herättää kustantajien kiinnostus suomentaa Yoshihiro Takahashin ensimmäinen pitkä koirasarja, Shiroi Senshi Yamato.

Adressi löytyy tästä linkistä. Linkin takana on myös lyhyesti tietoa sarjasta. Toivomme, että kaikki sarjan suomennoksesta kiinnostuneet allekirjoittaisivat adressin. Adressia saa myös vapaasti mainostaa.

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n hallitus on päättänyt lakkauttaa perhe- ja lemmikkijäsenyydet. Syynä lakkauttamiselle on se, ettei jäsenyyksiä nähdä enää tarpeellisina, sillä ne eivät ole keränneet juurikaan suosiota jäsenten keskuudessa. Jäsenyyksien karsiminen koetaan myös asioita selkeyttävänä.

Perhe- ja lemmikkijäsenyydet tulivat käyttöön tammikuussa 2018, ja yhdistyksen jäsenen on ollut mahdollista liittää perhe- ja lemmikkijäseniä yhdistyksen nettisivuilta löytyvällä Jäsentietojen muuttaminen -kaavakkeella. Perhejäseneksi on voinut liittää samassa taloudessa asuvan henkilön, ja perhejäsenyyden hinta on ollut normaalia jäsenyyttä 10 euroa halvempi, koska perhejäsenelle ei olla lähetetty omaa jäsenlehteä eikä jäsenpostia. Oman lemmikin on voinut liittää lemmikkijäseneksi 5-6 euron kertaluontoisella liittymismaksulla. Lemmikkijäsenyyden ideana on ollut tarjota hauska tapa tukea yhdistyksen toimintaa, ja lemmikkijäsenet ovat mm. saaneet oman jäsenkortin.

Jäseniä on tiedotettu asiasta sähköpostitse.

Yhdistyksen jäsenet ovat voineet äänestää foorumilla ensi vuoden jäsenlehtien teemoista. Ensimmäinen äänestyskierros on nyt päättynyt, ja jatkoon monista eri vaihtoehdoista pääsivät seuraavat teemat:

Conit & tapahtumat
Suomi & pohjoismaat
Keräily & oheistuotteet
Furry
Kauhu

Äänestyksen viimeinen kierros on nyt käynnissä foorumilla tässä ketjussa. Äänestyksessä jäsenet voivat äänestää kahta lempiteemaansa, ja kaksi eniten ääniä saanutta teemaa päätyy ensi vuoden jäsenlehtien teemoiksi. Äänestys päättyy 2.5.2023.

Ensimmäinen äänestys vuoden 2024 jäsenlehtien teemoista on käynnissä foorumilla.

Ensimmäisessä äänestyksessä jäsenet voivat valita neljä mieluisinta teemaa eri vaihtoehdoista. Ensimmäinen äänestys päättyy 2. maaliskuuta, minkä jälkeen lasketaan, mitkä 4-5 teemaa ovat saaneet eniten ääniä. Eniten ääniä saaneista teemoista tehdään vielä uusi, lopullinen äänestys.

Vuonna 2024 ilmestyy kaksi Tähdenlento-jäsenlehteä.

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenet voivat myös vuonna 2023 kerätä tuttuun tapaan itselleen aktiivisuuspisteitä, joilla saa alennusta jäsenmaksusta. Aktiivisuuspisteitä saa yhdistyksen hyväksi tehdystä vapaaehtoistyöstä, josta ilmoitetaan yhdistyksen sivujen foorumilla olevaan ketjuun. Pisteitä saa esimerkiksi piirtämällä yhdistyksen käyttöön kuvia, oikolukemalla tekstejä, ottamalla aktiivisesti kantaa yhdistyksen asioihin foorumilla tai pitämällä yhdistyksen pöytää tapahtumissa. Aktiivisuuspisteiden ideana on tehdä asioiden tekemisestä yhdistyksen eteen kannattavampaa ja houkuttelevampaa - aktiivisuudesta palkitaan.

Aktiivisuuspisteiden kerääminen on täysin vapaaehtoista. Jäsenet, joilla ei ole aikaa tai mahdollisuutta olla aktiivisesti mukana, voivat hyvillä mielin kantaa oman kortensa kekoon täyden jäsenmaksun muodossa.

Jos jäsen haluaa tämän vuoden aikana kerätä aktiivisuuspisteitä, tulee hänen ilmoittautua tähän ketjuun, jossa tapahtuu myös pisteiden anominen. Ketjusta löytyy myös tarkat ohjeet pisteiden keräämisestä.

Aktiivijäsenyys on neliportainen, ja jo kolme pistettä keräämällä voi saada alennuksen omasta jäsenmaksustaan ensi vuonna. Alennusta saa sitä enemmän, mitä enemmän pisteitä kerryttää. Pisteillä saa alennusta seuraavanlaisesti:

3 pistettä = 2,5 euron alennus
6 pistettä = 5 euron alennus
12 pistettä = 7,5 euron alennus
20 pistettä = 10 euron alennus

Aktiivisuuspisteillä hankittavia jäsentyyppejä ovat aktiivijäsen (aktiivinen jäsen) ja tähtijäsen (aktiivinen tukijäsen).