Yhdistyksen jäsenet saivat yhdistyksen foorumilla äänestää ensi vuoden jäsenlehtien teemoista. Äänestyskierroksia oli kaksi, joista jälkimmäinen päättyi 1.5. Aiheesta on aiemmin kerrottu näissä kahdessa uutisessa.

Alla jälkimmäisessä äänestyksessä mukana olleet teemat äänineen:

Takahashin muu tuotanto, 6 ääntä
Internet & some, 15 ääntä
Riki, 10 ääntä
Keräily & oheistuotteet, 9 ääntä

Äänestyksessä ensi vuoden jäsenlehtien teemoiksi valikoituivat siis Internet & some, joka tulee olemaan jäsenlehden 18. numeron teema sekä Riki, joka tulee olemaan jäsenlehden 19. numeron teema.

Molemmille numeroille on jo tehty suunnitteluketjut yhdistyksen foorumille, ja kaikki jäsenet voivat osallistua numeroiden tekoon ja suunnitteluun. Myös yhdistyksen ulkopuoliset jäsenet voivat osallistua lehtien tekoon: materiaalia voi lähettää osoitteeseen tahdenlento[at]hopeanuolifanit.fi

Suomen Hopeanuoli-fanit ry täytti 28.1.2022 huikeat 10 vuotta, ja juhlavuoden kunniaksi yhdistys järjestää mm. arvontoja. Aiemmin arvottiin PurePlasticin Jerome-pehmo, ja nyt seuraavana vuorossa on yhdistyksen toteuttama fanitaidepohjainen Hopeanuoli-värityskirja. Värityskirjassa on yhteensä 52 värityskuvaa viideltätoista eri piirtäjältä, ja sen koko on A5.

Edellytyksenä arvontaan osallistumiselle on, että

a) on maksanut vuoden 2022 jäsenmaksun tai maksaa sen siten, että maksu näkyy yhdistyksen tilillä viimeistään 23.5.2022

b) ilmoittautuu mukaan arvontaan yhdistyksen foorumilla olevassa ketjussa

Ilmoittautuminen tulee tehdä viimeistään 16.5.2022. Arvonta suoritetaan 23.5.2022, ja ennen arvontaa tarkistetaan yhdistyksen tilille tulleet maksut. Voittajaan ollaan yhteydessä sähköpostitse. Värityskirja postitetaan voittajalle, yhdistys huolehtii postikuluista.

 

Myös uudet liittyjät voivat osallistua arvontaan, mikäli liittyvät yhdistykseen ennen arvonnan sulkeutumista (liittyä kannattaa pikimmiten, sillä liittymisprosessi vie oman aikansa).

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n vuoden 2022 hallitus on valittu tämänpäiväisessä kevätkokouksessa.

Hallituksen kokoonpano:

Tiia Mononen, puheenjohtaja
Sade Porokari, varapuheenjohtaja
Juho Paavisto, sihteeri
Darja Juronen, varasihteeri
Pujo Pirhonen, taloudenhoitaja
Nadja Susivainio, varataloudenhoitaja
Jami Kakko, jäsensihteeri
Janita Jäntti, tiedottaja
Nara Uusihanni, varatiedottaja
Veera Kaipio, hallituksen jäsen
Virva Pelttari, hallituksen jäsen
Ville Karvonen, hallituksen jäsen

Suomen Hopeanuoli-fanit ry täytti 28.1.2022 huikeat 10 vuotta, ja juhlavuoden kunniaksi yhdistys järjestää mm. arvontoja. Ensimmäiseksi yhdistys on järjestänyt Jerome-pehmon arvonnan jäsenten kesken. Arvonnassa ovat olleet mukana kaikki ne jäsenet, jotka ovat maksaneet tämän vuoden jäsenmaksun ja ilmoittautuneet yhdistyksen foorumilla mukaan arvontaan 28.2. mennessä.

Arvonta on tänään 7.3. suoritettu Random.orgilla. Kaikille arvontaan osallistuneille annettiin numero ilmoittautumisjärjestyksessä, ja arpaonni osui tällä kertaa numeron 14 kohdalle, jolloin voittaja on riioo!

Paljon onnea voittajalle, ja kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille!

Voittajalle on ilmoitettu voitosta henkilökohtaisesti.

Yhdistyksen jäsenet ovat voineet äänestää ensi vuoden jäsenlehtien teemoista. Ensimmäinen äänestyskierros on nyt päättynyt, ja jatkoon monista eri vaihtoehdoista pääsivät seuraavat teemat:

Takahashin muu tuotanto
Internet & some
Riki
Keräily & oheistuotteet

Äänestyksen viimeinen kierros on nyt meneillään foorumilla tässä ketjussa. Äänestyksessä jäsenet voivat äänestää kahta lempiteemaansa. Äänestys päättyy 1.5.2022. Kaksi eniten ääniä saanutta teemaa päätyy ensi vuoden jäsenlehtien teemoiksi.